ITSEMYNNIN KIINTEISTÖNVÄLITYS POHJANMAALLA
MYY ITSE ASUNTOSI
Olemme toimineet Itsemyynnin kiinteistönvälittäjänä jo vuodesta 2006 lähtien. Muut tuntuvat tekevän myös alalle tuloa. Olemme siis aikaamme edellä.
Miksi haluan olla välittäjä, en myyjä ja välittäjä yhdessä?
Pohdin aikoinaan mielessäni, että miksi ihmeessä en laittaisi ammattitaitoani koetukselle niin, että sitä voisi ostaa osissa. Lopputulos on ihan sama minulle, ostaako asiakas kuinka paljon mitäkin palvelua. En koe olevani myyjä, en ole koskaan kokenut olevani. Koen olevani välittäjä. Haluan tehdä niitä asioita, joita ostaja ja myyjä kaupalta haluaa oikeudellisessa merkityksessä. Olen ollut välittäjänä jo yli 20 vuotta ja luulen, tiedän osaavani myös opastaa. Kaupanvahvistajan oikeuksin voin vahvistaa kiinteistökaupat ja asia on monelta osin hyvin helppoa ja laillista myös viikonloppuna, iltaisin ja vaikkapa suoraan myyjän kohteessa.
Mitä itse asuntoaan myyvät haluavat ?
Testasin monta ihmistä, jopa sellaisia, jotka ovat tekemisissä paljon "lain" kanssa, mutta eivät suoranaisesti tee kiinteistökauppaa. Lähes kaikki ottivat kantaa myyntitapahtumaan, kauppakirjoihin ja kommentoivat tätä tapahtumaa.
Kauppakirja ei ole sellainen asiakirja, joka kopioidaan toisesta vanhasta kaupasta. Kauppakirja lähtee asiakirjoista jotka ovat pohjana, sitten on vielä sovitut asiat, lain suomat ja määräämät asiat ja esim. pankin ym. toivomat asiat. Lisäksi ja kaikkein tärkein, on saannin rekisteröinti.
Jos jälkeenpäin tulee jotain epäselvää tai arvaamatonta, Itsemyynnin välityssopimus ja välittäjän vastuuvakuutus (lakisääteinen) koskevat näitä tapauksia. Jos myöhemmin pitäisi saada oikeudellista näkemystä riitatapauksessa, niin kuuluu tällöin kuluttajasuojan "piikkiin". Muutenhan kaksi kuluttajaa yhdessä menevät suoraan oikeuteen "riitelemään" asiasta ja heillä ei ole todistajana yleensä kuin he itse tai heidän omaimaisensa ja näyttökysymys on hyvin hatara. Myyjä haluaa säästää mahdollisimman paljon, mutta miten paljon? No mielestäni joskus ehkä liiankin paljon, mutta en usko, että kuitenkaan kaikissa meissä "kasvaa sisällä oikea välittäjä".
Eli tulin siihen tulokseen, että kaupanteko sovitaan ostajan ja myyjän kesken, välittäjältä kysytään neuvoja ja asiakirjojen oikeellisuus. Voiko asunnon ostaja toimia myyjänä ja hänellä on itsemyynnin välittäjä apuna? Mielestäni myyjän ja välittäjän ei tarvise olla sama henkilö ja asiantuntemuksen siltä osin voi ostaa ja se on myös ostajan etu. Ostajakin voi ostaa välityspalvelut, jos on löytänyt sopivan kohteen.
Se kun on pieni raha ostajan ja myyjän saannoista
Kauppakirjat maksavat 244 -366 eur. Kaupanvahvistus 77 eur.
Itsemyynnin välityssopimus on n. 600-1600 eur, eli pieni raha turvallisuudesta (hoidat itse kauppatapahtumaa). Kauppakirjat ja yksittäisten palvelusten ostaminen kuuluu myös palveluumme.
Itsemyynnin välityssopimus kattaa "turvan" ja siihen ei sisälly myyntiä, mutta sisältyy ohjeistus, puhelinneuvonta, tapaamiset, asiakirjat, tarjouslomakkeet ym. ja hinta vaihtelee siltä osin, miten paljon haluat siihen sisällyttää palveluja. Kuitenkin ilmeisesti halutaan välityssopimus alle ja turvata sillä saantojen oikeellisuus ja oikeusvaikutukset. Tätä kokonaisuutta kutsumme "itsemyynnin" välityssopimukseksi.
Itsemyynnin kiinteistönvälityspalkkion ostaminen osissa, on pieni raha siitä, että kaikki kaupan osa-alueet tulevat ostajan ja myyjän puolelta huomioonotetuksi ja heillä on "välittäjä" palveluksessaan.
Etsitkö ammatti-ihmistä?
Tiedän, että isot franchising-ketjut jossain vaiheessa lyövät läpi palvelun kuluttajille ja siitä tulee todella suosittu.
Näin pienellä välitysliikkellä on markkinointikeinona vankka ammattitaito ja pidän tarkasti kiinni maineestani ja työn tuloksesta.
Palveluni ovat näiden kahden vuoden aikana lyöneet läpi luottamuksella ja poikineet tasaisesti uusia asiakkaita, niin ostajien kuin myyjien tilaamina.
Joskus tuntuu, että saan ja haluan olla jopa "suvun oma välittäjä". Olen oman alani pioneeri ja voin kertoa, että tämä järjestely toimii hienosti.

Ilmainen palvelumme. Saat esitteen ja voit ilmoittaa kohdettasi kohdenumerolla. Esim. www.kiinteistopalsta.fi/kohdenro xxx